Feelia Foodservice

Ateriapalvelu – asiakaslähtöinen, ruokalistasuunnittelu ja kustannustehokkuus

 

Uutuudet 2022

Syksy tuo mukanaan monta mausteisen herkullista uutuutta Feelian valikoimiin. Uudet tuotteet ovat saaneet vaikutteita Itä- ja Etelä-Aasiasta. Ne on tehty asiakkaidemme toiveiden pohjalta ja vastaavat ravitsemissuosituksia.

Anna meidän auttaa ratkaisemaan seuraavat haasteet

workforce

Suurkeittiöalalla on jo pidempään vallinnut paheneva pula osaavasta henkilöstöstä, ja alalle hakevien määrä on puolittunut. Feelian ratkaisulla voidaan hyödyntää yhdistelmätyötä, jolloin ammattitaitoisen keittiöhenkilökunnan aikaa vapautuu palvelun laadun parantamiseen. Feelian ruoat on helppo valmistaa ilman erityisosaamista, joten työvoiman saanti helpottuu, koska osaamistaso voi olla alhaisempi.

responsibility

Yritykset ovat jo pitkään panostaneet kestävään kehitykseen. Asiakkaille tulee nykypäivänä tarjota läpinäkyvyyttä toiminnalle ja tekemiselle sen takana. Meille Feelialla on erittäin tärkeitä vastuullisuustekijät, ja olemme aloittaneet yhteistyön Biocoden kanssa, jotta voimme tutkia tuotteidemme hiilijalanjälkeä ja tuottaa ilmastoviisasta ruokaa. Lisäksi tarjoamme työntekijöillemme sähköistä koulutusohjelmaa, jossa käsitellään mm. omavalvontaan ja jäljitettävyyteen liittyviä asioita sekä allergeenien ja puhtauden hallintaa. Raaka-aineemme ovat 80 %:sesti kotimaisia, käytämme lähituottajia ja tehtaallamme toimii uusi vedenkiertojärjestelmä. Valitessasi meidät voit luottaa saavasi vastuullisen yhteistyökumppanin.

Solutions

Kuinka saavuttaa hyötyä taloudellisesti ulkoistuksessa? Ulkoistusten taloushyödyt kertyvät monelta suunnalta: hallinnosta, suunnittelusta, johtamisesta, varsinaisesta palvelusta, teknologioista, järjestelmistä. Lisäksi hyötyjä saadaan ruokapalvelussa reseptiikasta, hankintojen volyymeista, tuotannon valmistusmenetelmistä sekä logistiikan tehostuksesta. Palvelumallillamme voidaan saavuttaa monen miljoonan kustannussäästöt, ehkäistään kallista hävikkiä ja pystytään jättämään pois kalliita sisäisiä logistiikkakuluja.

Group 15

Feelian kokonaisvaltaisella palvelumallilla onnistut

Tutustu palvelumalliin joka on uusi, innovatiivinen tapa tuottaa ateriapalvelut laadukkaasti, vastuullisesti ja joustavasti – ilman suuria investointitarpeita.

N

Asiakaslähtöisesti kehitetyt tuotteet

N

Ruokalistasuunnittelu

N

Säästöt hävikissä, investoinneissa ja henkilöstökuluissa

Palvelut

pngegg (10)

Take-a-Soup

Kaupoille, kahviloille ja kioskeille sekä pienille ravintoloille räätälöity valmiskeittokonsepti, joka ei vaadi erillisiä investointeja tai henkilöstöresursseja. Lähes 50 erilaista keittovariaatiota ja reseptiä – monipuolinen ja vaihtuva menu asiakkaillesi.

pngegg (12)

Lounas

Alenna yksikkökustannuksia, älä laatua. Feelian lounasratkaisut sopivat niin suuremmille henkilöstöravintoloille, yksityisille ravintoloille ja kahviloille kuin liikenneasemillekin. Reseptiikkamme on suunniteltu suomalaiseen makuun ja ruokia on myös helppo tuunata.

pngegg (11)

Julkishallinto

Erityisvaatimukset huomioivaa ravitsemussuositusten mukaista, vastuullista ja terveellistä ruokaa. Feelian valmiilla Koulu-konseptilla saat säästöjä henkilöstökuluissa vähennät hävikkiä ja vapautat aikaa yhdistelmätyölle.

pngegg (11)

Hoiva

Suunnittelemme ateriapalvelun yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakkaalla on mahdollisuus vaikuttaa ruokalistan sisältöön, jolloin ruoka vastaa makumieltymyksiä. Ruoanlaittoon varattu aika pienenee Feelian ratkaisulla, ja antaa tätä kautta lisäarvoa asiakkaille.

pngegg (13)

Tapahtumat

Tapahtumakeittiö tulee luoksesi. Feelia Tapahtumarekka ratkaisee koko tapahtuman ruokahuollon kerralla, vaivattomasti ja kustannustehokkaasti. Rekassa on täysin valmis lämmityskeittiö sekä iso kylmätila Feelian valmisruokien säilytykseen.

Group 17

Asiakasreferenssejä

Tuotteemme on kehitetty vastaamaan suurkeittiöasiakkaidemme tarpeita, suomalaiseen makuun ja viralliset ravintosisällöt huomioiden. Asiakkaamme kertovat, miksi he valitsivat meidät.

Tony Westerlund, Geritrim hoiva- ja kuntoutuslaitoksen johtaja

“Feelian palvelumalli antoi Geritrimille mahdollisuuden panostaa hoitohenkilökuntaan. Kuluja on saatu pienennettyä n. 78 %. Yksikössä valmistettu ruoka vapauttaa enemmän aikaa asiakkaille. Keittiöhenkilökunta tekee esim. välillä pitsaa tai leipoo pullaa asiakkaidemme kanssa, sillä välin kun ruoka valmistuu.”

Päivi Lindén, Juvenes Oy toimitusjohtaja

“Food factory -suunnitelmista toteutukseen.
Olimme jo suunnitelleet oman ”food factoryn” perustamista, mutta se ei kuitenkaan ole ydintoimintaamme ja uskoimme, että joku muu tekee sen meitä paremmin ja tehokkaammin. Olemme iloisia, että kumppaniksi löytyi Feelia, jonka innovatiivinen tuotekehitys ja valmistuskapasiteetti tarjoavat erinomaisen perustan yhteistyölle.”

Oskari Auvinen, Kangasalan kaupunginjohtaja

“Maukas ja vastuullinen ruoka, pienellä hävikillä ja hyvällä säilyvyydellä ovat keskeisessä roolissa. Ulkoistuksessa vuositasolla saatava n. 450 000 euron säästö on meille merkittävä.”

Group 17

Ajankohtaista

Tilaa uutiskirjeemme ja saat sähköpostiisi tietoa ajankohtaisista asioista sekä Feelia Foodservicen viimeisimmät kuulumiset.