Hyvä ruoka edistää hyvinvointia, eikä pelkästään ravitsemuksen kannalta. Ruoan maku, tuoksu, ulkonäkö ja koostumus vaikuttavat kaikki osaltaan ruokailukokemuksen miellyttävyyteen. Feelian rakennemuunnellut aterianosat tarjoavat kustannustehokkaan vaihtoehdon erityisruokailun toteuttamiseen.

Nielemisvaikeuksista kärsiville ikääntyneille ja esimerkiksi leikkauspotilaille ruoka tarjotaan yleensä soseutettuna. Jokainen lusikallinen maistuu tismalleen samalta eikä soseen ulko-näkökään välttämättä herätä ruokahalua – tilanteessa, jossa riittävä energiansaanti on erityisen tärkeää.

Elämyksellisyyttä erityisruokailuun

Feelian rakennemuunneltujen tuotteiden ansiosta keittiöammattilaiset pystyvät tarjoamaan nielemisvaikeuksista kärsivälle asiakkaalle normaalia ruokalistaa vastaavaa ruokaa, joka on valmistettu sileistä aterianosista. Näin asiakas saa samanlaisen maittavan makuelämyksen kuin muutkin ruokailijat ja virkistävää vaihtelua ruokavalioonsa. Myös annoksen ulkonäkö on yhtenäistä sosetta miellyttävämpi.

Ravintotiheää aitoa ruokaa

Feelian rakennemuunnellut aterianosat ovat erittäin ravintotiheitä, miedosti pelkällä suolalla maustettuja sileitä soseita. Monipuolinen valikoimamme kattaa pääosan koko ruokalistan tuotteista. Laadukkaat soseet voi sekoittaa Feelian sileisiin kastikkeisiin tai tarjota erikseen erilaisten soseutettujen lisukkeiden kanssa.

Kasvisvaihtoehtojamme ovat mm. pyreet perunasta, lantusta, bataatista tai porkkanasta. Kalapyreen lisäksi valikoimaamme kuuluvat nakki-, nauta-, broileri- ja porsaanlihapyree. Lihaa sisältävien aterianosiemme lihapitoisuus on 60–70 %.

Tasalaatuiset ja turvalliset aterianosat

Feelian rakennemuunneltujen aterianosien kotimaisuusaste on korkea, kuten muidenkin tuotteidemme. Valmiit aterianosat tarjoavat kustannustehokkaan ja helpon vaihtoehdon erityisruokailun toteuttamiseen esimerkiksi sairaaloissa ja hoivakodeissa.

Feelian rakennemuunnellut aterianosat ovat tuoretuotteita. Oman patentoidun autoklaavitekniikkamme ansiosta niiden kylmiösäilyvyys on pitkä, 6 kk. Avattuna tuotteet säilyvät 5 päivää. Rakennemuunnellut aterianosat myydään 600 g:n sous vide -pakkauksissa.

Ota yhteyttä ja tilaa: myynti@feelia.fi

Lataa esite rakennemuunneilluista aterianosistamme.

Feelian palvelumalli tuottaa huomattavia kustannussäästöjä kuntasektorin asiakkaillemme. Tutustu palvelumalliimme.