Siirry sisältöön

Lounas

Marry Me Seitan -pasta

Somesta ja ravintolamaailmasta tuttu Marry Me -pasta taipuu myös kasvipohjaiseksi lounasruoaksi. Feelian seitanrouhe tuo annokseen ruokaisuutta ja tekee suositusta pastaideasta helposti toteutettavan vaihtoehdon ammattikeittiön ruokalistalle.

Annoksia

8–10 annosta

Valmistusaika

n. 30 min

Soveltuu

HoReCa, lounasravintolat, koulut ja päiväkodit

Ruokalaji

Lounas

Erityisruokavaliot

Laktoositon

Kasvis

Raaka-aineet

Määrä Raakaineet
800 g Feelia Seitanrouhe
900 g Kuivapastaa, esimerkiksi penne tai rigatoni
2 rkl Rypsiöljyä
150 g Keltasipulia hienonnettuna
20 g Valkosipulia hienonnettuna
150 g Aurinkokuivattua tomaattia suikaleina
70 g Tomaattipyreetä
5 dl Ruokakermaa tai kasvipohjaista kasvirasvasekoitetta
4 dl Paseerattua tomaattia
2–3 dl Kasvislientä
1–2 tl Kuivattua basilikaa
1 tl Oreganoa
1 tl Chilihiutaleita
1 tl Mustapippuria
100 g Parmesania raastettuna
50 g Tuoretta rucolaa

Valmistus

  1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan napakaksi. Ota hieman keitinvettä talteen ennen pastan valuttamista.
  2. Valmista kastike. Kuullota sipuli rypsiöljyssä. Lisää valkosipuli ja aurinkokuivattu tomaatti ja jatka kuullottamista hetki.
  3. Lisää tomaattipyree ja paahda noin minuutin ajan. Lisää paseerattu tomaatti, kaurapohjainen ruoanvalmistustuote ja noin 2 dl vettä tai kasvislientä.
  4. Mausta basilikalla, oreganolla, chilillä ja mustapippurilla. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin 5–10 minuuttia.
  5. Lisää Feelian seitanrouhe kastikkeeseen ja kuumenna kauttaaltaan. Säädä koostumusta tarvittaessa vedellä tai pastan keitinvedellä.
  6. Lisää valutettu pasta kastikkeeseen ja sekoita huolellisesti. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa.
  7. Viimeistele tuoreella basilikalla tai lehtipersiljalla.

Käytetyt Feelia-tuotteet

Vinkit tarjoiluun

Viimeistele annos parmesaanilastuilla, yrteillä ja aurinkokuivatun tomaatin suikaleilla. Raikas vihersalaatti tai paahdetut kasvikset sopivat rinnalle.

Lisää ideoita